Tiedotteet 

Pohjoinen tanssin aluekeskus jatkaa seuraavalle viisivuotiskaudelle

Pohjoiselle tanssin aluekeskukselle myönnettiin viiden vuoden jatko, kun kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin valitsi tanssin aluekeskukset seuraavalle viisivuotiskaudelle.

Tukea vuodelle 2010 Pohjoinen sai 180 000 euroa, mikä on saman verran kuin edelliskautena. Tukea myönnettiin kuudelle tanssin aluekeskukselle yhteensä 900 000 euroa, eli 150 000 euroa edelliskautta enemmän.

Tukea saivat Pohjoinen tanssin aluekeskus (180 000 €), Tanssin aluekeskus Helsinki (170 000 €), Itäinen tanssin aluekeskus (200 000 €), Läntinen tanssin aluekeskus (160 000 €), Sisä-Suomen tanssin aluekeskus (170 000 €) sekä uusi, Pohjanmaan Tanssin aluekeskus (20 000 €).

Tehty selvitys osoittaa, että tanssin alan palvelutarjonta ja palveluiden käyttö ovat lisääntyneen eri puolilla maata hyvin. Pohjoisen tuotannoilla on ollut kaikkiaan 63 esitystä ja 35 000 katsojaa vuodessa. Myös muuta toimintaa, kuten työpajoja ja seminaareja on ollut runsaasti ja niillä on ollut reilu tuhat osallistujaa. Tanssitaitelijoiden työllisyys on kasvanut aluekeskusten myötä. Koko Suomen alueella aluekeskusrahalla tuotettiin 33 henkilötyövuotta vuodessa ja siitä 78,5 % muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Aluekeskustoiminta on siten tarjonnut tanssitaiteilijoille mahdollisuuden työllistyä myös muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Toiminta on ollut tehokasta ja nousujohteista, sillä vuodesta 2005 esityskertojen määrä yli kaksinkertaistui ja yleisömäärä 3,5-kertaistui. Tarjottujen työtilaisuuksien määrä kasvoi 12 % ja tuotettujen henkilötyövuosien määrä 21 %.

Tanssin aluekeskustoiminnan tavoitteena on edistää taide- ja kulttuuripalveluiden tasa-arvoista saavutettavuutta ja saatavuutta sosiaalisesti sekä alueellisesti tanssitaiteen osalta, lisätä tanssitaiteen työskentelymahdollisuuksia omalla alallaan sekä lisätä yhteistyötä ja vahvistaa osaamista.

Pohjoiseen tanssin aluekeskukseen kuuluvat JoJo – Oulun tanssin keskus, Routa Kajaanista, Lapin läänin kansantanssiyhtye Rimpparemmi Rovaniemeltä sekä Pyhäsalmen Tanssi ry.

Pohjoisen tanssin aluekeskuksen saama Opetusministeriön tuki v. 2004-2010
2004 -> 50 000€
2005 -> 130 000€
2006 -> 170 000€
2007 -> 150 000€
2008 -> 165 000€
2009 -> 180 000€
2010 - > 180 000 €

Opetusministeriön jakamat tuet Tanssin aluekeskusverkostolle 2005-2010
2005 -> 450 000€
2006 -> 600 000€
2007 -> 600 00€
2008 -> 650 000€
2009 -> 750 000€
2010 -> 900 000€